Neulakinnastekniikka

Historiaa

Neulakinnastekniikka on ollut Suomessa ainoa tunnettu lankatekniikka viikinkiajalla. Varhaisimmat neulakintaat ja -sukat on löydetty Egyptistä ja Pohjoismaista. Suomen vanhimmat neulakinnaslöydöt ovat peräisin ristiretkiajoilta. Kaukolan Kekomäestä on löydetty vanha neulasukan pala ja Mikkelin Tuukkalasta kirjottu neulakintaan kappale. Tuukkalan kinnas on peräisin 1300-luvulta.

1600-luvulla ruotsalaisten Lounais-Suomeen tuoma puikoilla neulomistekniikka syrjäytti nopeasti hitaan neulakinnasneulonnan. Kesti kuitenkin aikansa, että puikoilla kutominen syrjäytti neulakintaat: Neulakintaita käytettiin Itä-Suomessa myös maksuvälineenä vielä 1700-1800-luvuilla. Neulakintailla maksettiin ainakin sotaveroja Venäjälle sekä papille palkka vihkimisestä. Joutsenossa pappi kuulutti saarnastuolista 1860-luvulla, että vihkimisestä tulee maksaa joko pari kunnollisia neulakintaita tai sitten rahaa. Puikoilla neulotut lapaset eivät kelvanneet. (http://www.tkukoulu.fi/~kleinone/neulakinnas/tiesitko.html)

Neula on kuulunut ainakin Karjalassa morsiamen kapioihin, ja sen on valmistanut morsiamen isä tai veli. Neulaaminen opetettiin tytöille n. 10-14 vuoden ikäisenä, ja morsiamen käsityötaitoja voitiin päätellä siitä, kuinka hyvän kinnasparin tämä osasi tehdä.

Tekniikka

Neulakinnastekniikan nimi tulee siitä, että tekniikkaa on käytetty lähinnä erilaisten lapasten ja kintaiden valmistukseen ja työvälineenä käytetään neulaa. Saattaapa olla, että nimitys "neulominen" on syntynyt tämän tekniikan ajoilta.

Neulakinnastekniikka eli neulaaminen kuuluu ns. solmuttomiin verkkotekniikoihin eli silmukat muodostetaan pujottamalla lankaa tietyssä järjestyksessä itsensä läpi, kuitenkaan muodostamatta solmuja. Neulaamisessa syntyvät silmukat eivät lähde purkautumaan, mikä tekee siitä kestävän, mutta samalla lähes mahdottoman purkaa. Perinteisessä työasennossa silmukat ovat vasemman käden sormilla ja neulaa pidetään oikealla kädellä.

Suomessa käytetyt tekniikat voidaan jakaa yksi-, kaksi- ja kolmivaiheisiin tapoihin. Kaksivaiheinen tapa eli ns. suomeksi neulaaminen on kaiketi vanhin pujottelutapa. Sitä on käytetty Suomessa jo viikinkiajalla. Neulan pujottelu tapahtuu kahdessa vaiheessa, vaikka lanka(silmukka)luku voi vaihdella. Kolmivaiheista tapaa kutsutaan myös venäjäksi neulaamiseksi. Kolmas tapa on pyöräyttäen eli punaltaen tehty.

Yleisimmin neulaamalla on tehty lapasia, sukkia ja myssyjä, kuin myös maitosiivilöiden siivilälappuja ja hevosten loimia.

Työvälineet

Neulaaminen tapahtuu neulalla, joka on n. 10 cm pitkä, litteähkö ja siinä on päässä tai keskellä reikä. Neulakinnasneula on tylppä toisin kuin neulat yleensä. Materiaali voi olla melkein mitä vain, puu, luu tai erilaiset metallit.

Työskentely

Lankana kannattaa käyttää (ainakin aloittelijan) tiiviskierteistä ja paksuhkoa lankaa, tällaista on esimerkiksi Novitan Isoveli -lanka.

Neulaaminen aloitetaan ottamalla lankaa sopiva (aloittelijoille n. 2-4m) pätkä. Pitkät langat voidaan haahlata eli virkata isoiksi ketjusilmukoiksi tai laittaa esim. kahteen kertaan neulan läpi. Näin langan pituutta saadaan säädeltyä. Lanka jatketaan palmikoimalla, ja hieromalla päät yhteen. Näin jatkokohdasta tulee tiivis ja kestävä.

Koko tekniikan hankalimpana vaiheena pidetään aloittamista. Siinä lanka kierretään peukalon avulla lenkeille, jonka jälkeen neula pujotellaan lenkkien läpi ja saadaan aikaan ensimmäiset silmukat. Neulakinnastekniikassa ei käytetä pelkästään yhtä silmukkaa, vaan mukana on useampi, joiden välistä lankaa pujotellaan. Suomalaisittain neulaamistavassa(kuvissa) silmukoita on 4 (2+2).

Suomalaisittain tehdyt lapaset ovat malliltaan tylppäkärkiset, ensin neulataan riittävän kokoinen pätkä suoraa jonka jälkeen käännytään ja aletaan neulata spiraalina. Kudontajälki on hyvin tiivistä ja kapenee hieman työn edetessä. Lisääminen tapahtuu neulaamalla sama silmukka kaksi kertaa, kaventaminen taas jättämällä silmukoita välistä. Peukalo tehdään jättämällä aukko, ja myöhemmin neulaamalla peukalo joko suoraan lapaseen tai tekemällä peukalo ensin kärjestä valmiiksi ja sen jälkeen liittämällä se lapaseen. Päättelyssä tulee huomioida, että lopetuskohta jää näkyviin, koska lapanen on kudottu spiraalina. Tämän peittämiseksi viimeiset silmukat voi vetää kireämmälle.

Lähteet:

Noora Mannonen: Pieni neulakinnaskirja (voi ostaa Nooralta)

http://www.tkukoulu.fi/~kleinone/neulakinnas/index.html http://www.tkukoulu.fi/~tkkroger/kinnasneula/ http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/7taide/lanka/erineula.htm

Teksti Päivi Huhtala

Neulakinnaskurssit

©Muinaistaitoyhdistys Ukonvakka ry

Päivitetty viimeksi 27.09.07 12:43